Jarowskij
Näyttelijät

Kuva: Ville Juurikkala

 

 JUSSI VENÄLÄINEN – Jääkiekkoilija

(Turkka Mastomäki)

Spontaaniluonteinen lätkämaalivahti, joka Kaisan tavatessaan tajuaa eläneensä muita varten ja päättää aloittaa itselleen elämisen, omien päätösten tekemisen, sydämensä mukaan toimimisen. Ei ole tottunut huomioimaan muita päätöksissään.

Kuva: Ville Juurikkala

 

 KAISA HÄMÄLÄINEN - Juristi

(Maria Kuusiluoma)

Suorittaja kaikessa, oikeudentuntoinen uranainen, joka elämän heittäessä häränpyllyä sallii itsensä rakastua jääkiekkoilijaan. Osaa rentoutua vasta kun on tehnyt kaikkensa ja ansainnut leponsa. Ajattelee asiat pitkälle etukäteen, eikä anna itselleen virheitä tai epäonnistumisia anteeksi.

Kuva: Ville Juurikkala

 

 PIETARI (Pete) KARSTULA - Opiskelija

(Juho Milonoff)

Pete on Peter Pan, ikuinen pikkupoika. Piirteen hyviä puolia ovat huumorintaju ja huolettomuus, huono puoli täydellinen kyvyttömyys sitoutua ihmisiin tai tulevaisuudensuunnitelmiin. Pete ainakin luulee pelkäävänsä eniten vapauden menetystä.

Kuva: Ville Juurikkala

 

 PIRJO RÄSÄNEN - Opettaja 

(Leena Pöysti)

Pirjo on lämminsydäminen, ylikiltti ihminen. Pirjon suuri ristiriita on hänen unelmiensa ja todellisuuden välinen kuilu. Pirjo luo täydellisiä mielikuvia eritoten miehistä, mutta todellisuus ei koskaan vastaa unelmia.


Kuva: Ville Juurikkala

 

 TRAIAN  SUPUT - Psykiatri 

(Daniel Dewald)

Traian on aina ulkopuolinen tarkkailija. Hän nauttii tietystä kyynisestä etäisyydestä ja kommentoi sarkastisesti käenpesäläisten elämää. Traian rakastaa provosoida kärjistetyllä sovinismilla ja evoluutiobiologialla. Traian vetäytyy psykiatrin ja ulkomaalaisen roolien taakse. 


Kuva: Ville Juurikkala

 

 ELINA PERÄ - Eläkeläinen

(Anneli Sauli)

Elina on ihminen, joka ei ole koskaan uskaltanut elää. Hän ei ole valloittanut elämänsä miestä, ei ruvennut taidemaalariksi. Elina on intohimoinen ihminen, joka haluaa asioita, mutta ei viime kädessä kuitenkaan uskalla tavoitella niitä. . Kuoleman kokemuksen ansiosta hän vihdoin, lähes 70-vuotiaana, itsenäistyy ja alkaa elää itselleen.

Kuva: Ville Juurikkala

 

 LUUKAS KARSTULA – Työtön maanviljelijän poika

(Väinö Weckström)

Uskonsa säilyttänyt Peten pikkuveli. Reipas ja suoraselkäinen nuori mies, joka on säästynyt pahan maailman houkutuksilta ja ikävyyksiltä. Herran hallussa, näennäisesti peloton. Kykenemätön kantamaan itse vastuuta itsestään ja elämästään, kaikki on suuremmassa kädessä. 

Kuva: Ville Juurikkala

 

 JULIA KUUSISTO - AD (Opiskelija)

(Jenny Dahlström)

 Julia uskoo, että onni on kiinni ulkoisista seikoista. Hänen pahin pelkonsa on päätyä Itä-Helsinkiin huonoihin naimisiin tai yksinhuoltajaksi. Julia haluaa unohtaa taustansa menestymisen avulla. Julia ei halua pelkästään unohtaa lähtökohtiaan vaan myös kieltää ne kokonaan. Valehtelemalla hän  luo itselleen tilanteeseen sopivan taustan.


Kuva: Ville Juurikkala

 

 JOUNI (Jone) ALAKAIRA - "Monitoimimies"

(Janne Virtanen)

 Jone on kotoisin Rovaniemeltä, missä hän asunut koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Koska hän  on aina asunut joko vanhempiensa luona tai jonkun tyttöystävän hoteissa, yksin elämistä Jone ei osaa. Jone on mies, jolla on aina tuhat rautaa tulessa.


Kuva: Ville Juurikkala

 

MONA SEDERBERG - Opiskelija, yksityisyrittäjä 

(Lotta Lindroos)

Mona on ylentänyt nautinnon tavoittelun elämänsä päätarkoitukseksi. Hän uskoo luoneensa valmiin ja selvän maailmankäsityksen, jossa jokainen huolehtii omasta viihtymisestään. Hän ei halua elämäänsä mitään, mistä tulee huonot fiilikset. Suomenruotsalaisen kasvatuksensa ja pitkän ulkomailla oleskelunsa vuoksi Mona on hyvä small talkin viljelijä. Hän tutustuu helposti ihmisiin, mutta syvempi tuttavuus on harvinaista.

Kuva: Hannu Puukko

 

 HELINÄ NOUSIAINEN- Musiikin opiskelija

(Minka Kuustonen)

Helinä on suojellun elämänsä vuoksi ujo ja estynyt. Helinällä ei ole ollut poikaystäviä, ei festareita tai rock-konsertteja. Häneltä puuttuu totaalisesta tunne!
Ihmisten, varsinkin Peten ja opettajansa Olgan kautta hän oppii elämään elämää, rakastamaan, itkemään ja nauramaan- tuntemaan.


Kuva: Hannu Puukko

 

OLGA PAVLOVA- Sibelius-Akatemian huilunsoitonopettaja

(Maija Paunio)

Olgaa kuvaa parhaiten termi "tunteella elävä aristokraatti". Hänessä on slaavilaista ylpeyttä, mutta myös suurta tunteen paloa.
Olga on suorapuheinen, mutta samalla sydämellinen ja antelias, avokätinen kestitessään vieraitaan shampanjalla, kaviaarilla ja muilla venäläisillä herkuilla.

 

© 2004 Zodiak Finland Oy | UUTISKATU 2 | PL 28 | FI-00241 Helsinki Finland | 
Phone. +358 207 533000 | Fax. +358 207 533001